2019-2

Kevään toisessa numerossa fiilistelemme Suomen autohifimaajoukkueen huikeaa reissua Itävallan EM-kilpailuihin, josta kotiin tuomisena oli pokaali poikineen. Lisäksi luomme silmäyksen kotimaassamme uuteen vaimennusmattomerkkiin ja mm. laatuluokan 3-tie erillissarjoihin. Pöytä on katettu, toivottavasti maistuu!

 

 

RAPORTIT

Perhefarkulla autonäyttelyyn?

Raportti: American Car Show 2019 Helsingin Messukeskus 19.-21.4.
Pääsiäisenä pidettiin perinteinen American Car Show Helsingin messukeskuksessa. Amerikanrautojen lisäksi paikalla oli huomattava määrä tuning-autoja ja sen alalajina ensimmäistä kertaa moneen vuoteen myös hifiosasto. Millaista tällaiseen tapahtumaan on viedä melko yleinen vain kevyesti ulkoa tuunattu perusfarkku?

 

Autohifin EM-kilpailut Itävallan Salzburgissa 22. - 24.3.2019

Teimme viime vuoden tapaan autohifin EM-kilpailuista kaksiosaisen megaraportin. Tämä ensimmäinen osuus lähestyy tapahtumaa äänenlaatuharrastajan ja tuomarin näkövinkkelistä. Toisessa osassa tutustumme lähemmin kisojen äänenpainepuoleen ja messuosastojen uutuuslaitetarjontaan.

 

EMMA Eurofinaalit - ESPL- ja ESQL-luokat perkauksessa!

Suomen ESPL/ESQL-joukkue oli Salzburgissa kuuden kilpailijan voimin. Valitettavasti edes lähtötilanne ei mahdollistanut aivan 8/8 lopputulosta; yhdessä luokassa oli kaksi suomalaisedustajaa ja toisaalta ESPL:n T2W ja ESQL:n pienemmässä luokassa ei ollut lainkaan suomalaisia.

 

Arktinen autohifitapaaminen!

Raportti: SQC Club Wintercup 2019

Talvi ei ole esteenä kattavien autohifitapahtumien järjestämiselle. Pitää vain löytää sopiva sisätila ja saada paikalle oikeanlainen porukka. Tämän todisti jo toistamiseen järjestetty SQC Clubin Wintercup.

 

YRITYSESITTELYT

Autoäänentoiston moniottelija!

Yritysesittelyssä: AI Group / AudioImport Oy

Pekka Kinnusen perustama ja johtama AudioImport, eli nykyisin virallisesti AI Group, on kasvanut vuosien saatossa kenties merkittävimmäksi tämän alan toimijaksi, mitä Suomesta on ikinä löytynyt. Kävin tutustumassa firman uusiin - lievästi ilmaistuna mykistäviin - toimitiloihin Ylivieskassa, ja kahvin lomassa haastattelin yrityksen voimatrioa Pekkaa, Saukonojan Jarkkoa sekä Sebastian Janssonia.

 

Intohimosta lajiin!

Yritysesittelyssä: JJP Professional Audio Solutions

Jokelan Jani on ollut ja on edelleenkin mukana monessa autohifiin ja harrasteautoiluun liittyvässä toiminnassa. Impedanz Tuning Ry:n nokkamies on ollut EMMA:n hallituksessa ja työskennellyt hifimyyjänä, ja tällä hetkellä pyörittää päivätöidensä ohessa omaa asentamoyritystä. Otin Janin haastatteluun ja kyselin tarkemmin että mikä mies ja mikä meno.

 

AUTOESITTELYT

Huippusoundeja vakiopaikoilta!

Esittelyssä: Jarkko Saukonojan Mercedes-Benz GLC '16

Autohifikonkari Jarkko Saukonojan uusimmasta menopelistä, eli 2016 vuosimallin M-B GLC:stä ei pikaisella vilkaisulla erota mitään merkkejä jälkiasennetuista hifilaitteista. Autosta löytyy kuitenkin äärimmäisen hyvin vakiopaikoille integroituva täysverinen äänentoistosetti, jolla napattiin viime syksynä EMMA Finlandin finaalikilpailuissakin luokkavoitto ja karvan vajaat 250 kuuntelupistettä.

 

KOKEILUSSA

Testissä huippuluokan 3-tie-erillissarjat!

Yksi toivotuimpia vertailutestin aiheita on ollut laadukkaat 3-tie-erillissarjat. Saimme tähän testiin mukaan peräti seitsemän erimerkkistä huippusarjaa, joista ensimmäiset neljä esitellään tässä numerossa. Loput kolme sarjaa sekä testin varsinainen yhteenveto tulevat AutoSoundin seuraavaan numeroon 3/2019.

 

Vaimennustehoa Singaporesta!

Kokeilussa Dr Artex vaimennusmattoja OSA 1.

Kouvolalainen Kiiltokauppa aloitti Singaporesta kotoisin olevien Dr Artex vaimennusmattojen maahantuonnin viime vuoden lopulla. Tavara on saanut nopeasti kohtalaista jalansijaa kotimaan melko kilpaillulla vaimennuskentällä, ja harrastajienkin suunnalta on sadellut kehuja. Otin kokeiluun reippaan nipun erilaisia mattoja, joista tässä kaksiosaisen sarjan ensimmäisessä jaksossa esittelen Earth- ja Sky-sarjojen CLD butyylimatot.

 

Bassopata varapyöräkoteloon!

Kokeilussa: ESX Audio Vision V1100A aktiivisubwooferi

Mitkä ovat vaihtoehdot, kun auton vakiosetistä haluttaisiin saada hieman lisää bassopäätä pienellä vaivalla ja pienin kustannuksin, mutta tavarankuljetuskapasiteettia ei haluta uhrata, eivätkä minikokoiset "penkinalusbassot" riitä tyydyttämään nälkää? ESX Audio Vision V1100A saattaa olla ratkaisu ongelmaan.

 

TIETOA

LB Challenge lyhyesti ja ytimekkäästi

Lisää Bassoa Challenge aloittelee kolmatta kilpailukauttaan Suomessa ja laajenee myös Ruotsin puolelle. AI Groupin organisoima ja hallinnoima kilpailulaji on helppo nähdä kauniin yksinkertaisena, kunhan pääsee yli laitteiden rajoittamisesta vain AI Group:in maahantuomiin merkkeihin. Kolmenkymmenen sekunnin aikana mitataan korkein saavutettu äänenpaine, joten kyse on perinteisestä piikkinuotin soittamisesta. Lisämaustetta tuo näyttävyyttä korostava asennusarvostelu.

 

Jonnet ei muista, osa 2.

Säätämistä dinosaurusten aikaan.

Nykyään autohifistejä hemmotellaan toinen toistaan mehukkaammilla audioprosessoreilla, joilla onnistuu laitteiston täydellinen säätäminen pienimpiä yksityiskohtia myöden. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin ja ennen tätä digitaalista vallankumousta nähtiin toinen toistaan mielenkiintoisempia variaatioita toteuttaa äänelliset hienosäädöt. Kaivelimme muistin syövereistä esiin niistä herkullisimmat.

 

Kohti autohifin EM-kilpailuja! Osa 8.

Projektisarja kisa-setin rakentamisesta kevään 2019 EM-kilpailuihin.

EM-finaalit lähestyy ja kontti on loppusuoralla. Peitepaneeli pitäisi vielä väsäillä ja siistiä muutamaa kojelaudan paneelia. Aikaa ei tälläkään kertaa jää juurikaan ylimääräistä. Eiköhän tästäkin selvitä!

 

KOLUMNI

Sensuroimaton Viljamaa - OSA 2.

"Sensuroimaton Viljamaa" on AutoSoundin uusi kolumnityyppinen kantaaottava tietoartikkelisarja, jossa kirjoittajana toimii monien harrastajien kunnioittama ja vähintään yhtä monien pelkäämä, suorapuheisuuden suurruhtinas Harto Viljamaa. Harto perkaa tässä sarjassa läpi erilaisia autoäänentoistomaailman myyttejä ja muita vääriä uskomuksia sekä epäkohtia, niin äänenpaine- kuin SQ-puoleltakin. Jutut on kirjoitettu tosissaan, mutta ei aina ihan vakavissaan. Asioiden ruotiminen voi olla ajoittain melko reipassanaistakin, joten toivomme että kukaan ei pahoita näistä mieltään.

 

VAKIOPALSTAT

- Pääkirjoitus

- EMMA Finland tiedottaa

- Tuoteuutiset

- Kuukauden kuunneltavimmat

- Tulossa seuraavassa numerossa

12,50

Takaisin

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.