Refleksikotelo

Refleksikotelossa oleva ilmamassa (-määrä) ja kotelosta ulos johtavan refleksiputken/-aukon ilmamassa muodostavat eräänlaisen resonaattorin (Helmholtz-resonaattori), joka vahvistaa elementin toistoa viritystaajuudella ja sen yläpuolella. Refleksikotelon toisto ulottuukin vapaassa kentässä suorana alemmas kuin vastaavassa suljetussa kotelossa. Alarajataajuuden käännepisteen alapuolella toisto vaimenee kuitenkin nopeammin kuin suljetussa kotelossa. Vaimennus on noin 24 desibeliä oktaavia kohden. Jyrkkä vasteen muoto korostuu erityisesti autossa, mutta tästä lisää tuonnempana. Myös refleksikotelon kokonaisherkkyys on suurempi kuin suljetun, parhaimmillaan jopa 6 desibeliä. Tästä syystä kartion liikepoikkeama on pienempi ja mekaaninen tehonkesto suurempi. Näin myös kokonaissärö on pienempi. Ongelmana on kuitenkin liikepoikkeaman kasvaminen merkittävästi viritystaajuuden alapuolella. Refleksikotelon yhteydessä olisi hyvä käyttää ns. subsonic-suodatusta, jolla kaikkein matalimmat taajuudet (<30-20 Hz) vaimennetaan.

Refleksikotelon ryhmäviive on yleensä suurempi kuin suljetun, mutta varsinaisen ongelman muodostaa lähinnä sen voimakas vaihtelu, jos kotelo on väärin suunniteltu. Sama koskee myös vaihekäyttäytymistä.

Refleksikotelon suunnittelu ei ole aivan niin suoraviivaista ja yksinkertaista kuin suljetun. Kun suljetun kotelon toimintaa kuvataan Qtc-arvolla, refleksikotelossa sitä vastaavat laskentamallit erilaisilla kotelotilavuuden ja viritystaajuuden suhteilla. Emme perehdy nyt asiaan syvällisemmin sen laajuudesta johtuen.

Refleksikotelon tilavuuden ja viritystaajuuden voi tietysti "vetää hatusta", mutta toiston laadusta ei ole mitään takeita ja pahimmassa tapauksessa elementti on vaarassa rikkoutua. Refleksikotelolla on hieman huono maine sellaisena kumisevana "yhdennuotin-bassona", mutta tällöin on kyse epäonnistuneesta suunnittelusta ja/tai vääräntyyppisestä elementistä. Kaikkiaan refleksikotelon suunnittelu on siis huomattavasti monimutkaisempaa kuin suljetun, mutta parhaimmillaan toisto on parempi kuin suljetulla kotelolla ja lisäksi etuna ovat pienempi särö ja suurempi herkkyys.

Refleksikotelolle tyypillinen impedanssivaste on kaksihuippuinen, joiden välissä on impedanssin minimiarvo kotelon viritystaajuudella.

Refleksikotelon laskenta

Yleisimmin käytetty laskentamalli on ns. QB3. Sille on tyypillistä pienehkö kotelotilavuus, mutta transienttitoisto ei ole paras mahdollinen. Laskentaohjelma (NORMAL) käyttää QB3:n hieman suurempia tilavuuksia antavaa mallia. EXTENDED laskee hieman suuremman tilavuuden ja matalamman viritystaajuuden. Tällä saadaan joissain tapauksissa tarkempi toisto ja voimakkaampi kaikkein matalampien taajuuksien toisto. Alarajataajuuden tulisi olla 35-45 Hz ja viritystaajuuden alle 45 Hz. Mikäli kotelotilavuus on suuri on syytä kokeilla mielummin suljettua koteloa.

Voit kokeilla itse muita kotelotilavuuksia ja viritystaajuuksia, mutta tässä on syytä muistaa, että pelkkä taajuusvasteen arviointi ei kerro kaikkea refleksikotelon, niin kuin ei suljetunkaan, toiminnasta. On siis syytä välttää merkittävästi suositellusta poikkeavia arvoja. Etenkään viritystaajuutta se saisi nostaa liian korkeaksi. Täm voi pahimassa tapauksessa aiheuttaa jopa elementin rikkoutumisen jo kohtuullisilla tehoilla.

Syötä halutut arvot Vb- ja Fb-kenttiin ja paina PIIRRÄ. Ohjelma laskee toistovasteen annetuilla arvoilla.