Vielä kerran auton vaimentamisesta



Keskustelua autohifistä.

Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja tuomas rautio » 24.01.2014 02:05

Tai ehkä vähän vähemälle huomiolle jääneelle osa-alueelle siitä. Tai ainakaan itse en muista koskaan oikein kunnon perusteluja saanut seuraaaan asiaan, joskaan en tokikaan ole erikoisemmin siitä kysellyt. Nyt kuitenkin aivan puhtaasti mielenkiinnosta ajattelin alkaa asiasta tiedustelemaan. Mutta joo, siis varsinaiseen asiaan, eli:

Uusinta lehteä ja sen vaimentamiseen liittyviä artikkeleita lukiessa taas kerran kiinnittyi huomio suositukseen poistaa ne vanhat vaimennusmateriaalit ensin alta pois. Oikea-oppisessa vaimennuksessa ne on turhat juu, mutta mitä jos projekti onkin hieman kiireisempi, ekä ihan niin oikeaoppisesti sitä tulisi kuitenkaan tehtyä kuitenkaan. Eli onko niistä alkuperäisistä vaimennuksista sitten enempi haittaa kuin hyötyä? Eli olisiko järkevämpi yrittää varata niiden poistoon ylimääräistä aikaa vaiko vetää mutkat suoriksi?

Siis muistetaan, että tässä nyt oletetaan, että ei ole se ihan oikea-oppinen vaimennus mielessä! Eli ei mitään saarnoja siitä oikea-oppisuudesta tähän.
tuomas rautio
 
Viestit: 1565
Liittynyt: 19.02.2011 13:06

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja Mika Koponen » 24.01.2014 08:17

yleensä tehtaan vaimennukset ovat jonkin sortin kangaspintaisia tai muuten rasvaisia, eli uusi mattoa ei tarttuisi kunnolla kiinni.
Tuloksen huonompi vaimennusteho ja ilmatasku, johon kosteuden on kiva kondensoitua...
Työpaikka: Uudenmaan Autovarustelu
EMMAn päätuomari 2003-2013
ASTM avustaja
Mika Koponen
Vakituinen avustaja
 
Viestit: 653
Liittynyt: 08.01.2011 08:30

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja Antero Kölli » 24.01.2014 09:30

Eihän sen alkuperäisen vaimennusmaton päälle tarvitse mitään liimata jos se on sellainen rasva- / kangaspintainen. Ei ne siellä vaimennustehoa heikennä kuitenkaan, korkeintaan vievät tilaa "paremmilta" vaimennusaineilta.
2011 EMMA SQ Experienced Unlimited SM1, EM7
2012 EMMA SQ Master 4000€ SM2, EM7
2013 EMMA SQ Master 4000€ SM1, EM3
2014 EMMA SQ Master 4000€ SM1
Antero Kölli
Vakituinen avustaja
 
Viestit: 591
Liittynyt: 28.01.2011 11:15

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja tuomas rautio » 24.01.2014 10:35

Juu, siis en nyt tokikaan tarkoittanut, että minkään kangasmaton päälle mitään CLD:tä sun muita.. Ainakin hieman vanhemmissa autoissa on peltiä vasten monesti on jotain bitumin tapaista, aika jämäkästi paikallaan istuvaa materiaalia. Liekkö ihan bitumia, ei kuitenkaan vaikuttaisi niin herkästi lohkeavalta, kuin muutamat after.market-bitumit, joihin olen tutustunut. Tälläistä ei sitten liene kaikkein uusimmissa. Vai tarkoitettiinko sillä postamisella sitten vain niitä kangas-vaimennusmattoja?
tuomas rautio
 
Viestit: 1565
Liittynyt: 19.02.2011 13:06

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja Pasi Tolvanen » 24.01.2014 12:34

Tuota tuntuu olevan sellaista, joka lähtee isoina palasina aina heittämällä irti tai sitten sitä venyvää tavaraa. Tekisi äkkiä mieli sanoa muutaman auton otannalla, että tuo helposti irtoava tavara on Japanilaisissa autoissa ja taasen purkkamaisesti venyvä ja aina jäänteet peltiin jättävä on Saksalaisissa autoissa.

Kuva

Siis luultavasti nyt juurikin puhutaan tälläisestä aineesta? Muutaman auton kokemuksella alkaa homma mennä ihan ok ja tuntuu irtoavan nimenomaan isoina paloina, sekä jäänteitä ei jää pahemmin tuohon peltiin. Työnalle annetut autot siis japanilaisia.

Melkein ottaisin irti, jos on sellainen lohkeilemalla lähtevä, mutta jos on sitä sitkeää tavaraa, niin antaa olla siellä. On pysynyt ja varmaan tulee pysymäänkin.

Jos ei muuta, niin käy nopeasti läpi sen vaimennusaineen, eli jos ei mistään kohdasta ole korkannut irti, niin antaa olla siellä, mutta jos on irronnut reunoistaan tai keskeltä, niin paloina pois ja mieluusti maali sinne paljastuvaan osaan, kun osa pystypinnoissa olevista bitumeista on ollut puhtaan pellin päällä ja yleensä tuolta alta paljastuu pohjamaalilla maalattu alue. Toki, jos pitää tietyssä ajassa saada valmiiksi, niin silloin tuo maalaaminen on hieman haastavaa..
Pasi Tolvanen
 
Viestit: 64
Liittynyt: 28.01.2011 15:47
Paikkakunta: Kouvola

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja Jani Ilola » 24.01.2014 19:03

Olettaen, että kyse on tuollaisesta bitumityyppisestä matskusta, niin jos se on ehjää ja tiiviisti kiinni pellissä, ei sille minusta tarvitse tehdä mitään. Sen päälle ei tosiaan tarvitse CLD:tä enää laittaa, mutta itse olen kyllä laittanut ihan sujuvasti päällekin. Ovat olleet niin kiinteä osa auton pohjaa, että poistamisessa ei ole ollut järkeä. Jos orkkisvaimenninlevy/matto on halkeillut tai osittain irti, niin sitten poistaisin sen niiltä osin kuin se suosiolla lähtee.
Avatar
Jani Ilola
Moderaattori
 
Viestit: 663
Liittynyt: 11.01.2011 12:03

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja jarze43 » 28.01.2014 08:16

Liittyen asiaan tai ei. Uudesta autosoundista luin kun ovet oli ensin liimattu alumiinilatalla ja sitten eristysmatto päälle. Itse tein chevy vaniin oman näkemyksen ja vedin etuovien ulkopelliin siis sisäpuolelle 3 kerrosta lasikuitua ja sitten maton. Sisä pellin kaikki aukot paitst tietysti kaiuttimen takaa tein myös 3 kerrosta lasikuitua ja sitten maton. En tiedä kuinka moni haukkuu huonoks mutta mielestäni reiken päällä lasikuitu on ainakin yhtä hyvä tukkimaan ylimääräiset reiät kun eriste matto. Tää on mulla nyt 4 vani rakennettavana ja eka kokeilu lasikuidulla tulos selviää tossa noin kuukauden kuluttua. Mutta jos ja kun veneetkin tehdään lasikuidusta niin ei ainakaan kosteutta pitäis kovin paljon imeä. Ja onhan niitä oven sisäpeltejä oikein nimekkäätkin laittanut alumiini levyllä tukkoon reikien kohdalta. tää nyt oli mun oma näkemykseni kokeilusta. Ja ennen kun kukaan kyselee lisää niin lattia on vanhan alkuperäisen lohkeilemattoman eristeen päälle saanu 2 kerrosta blackgoldia ja kyseessä korotettu vani ja koko katto on 22 millistä filmivaneria ja sen päällä pehmustettu verhoilukangas eli sitä en ole avannut ja eristänyt,
jarze43
 
Viestit: 73
Liittynyt: 24.11.2012 10:31

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja tuomas rautio » 28.01.2014 11:46

Juu, mikä ettei varmasti lasikuitukin toimi jäykisteenä ja oven reikien tukkeena. Ainoana ongelmana siinä näkisin sen hartsin käryn. Ihan joka paikkaan kun ei viitsi autoaan näinä päivinä jättää ovet, eikä kaikistellen ikkunatkaan, selällään tuulettumaan. Sitä lämmintä, hyvin tuulettua hallia kun ei kaikilla ole käytössä.

Oma auto on muuten kohtuullisen hyvin jo vaimennettu, joskin esim. ovista puuttuu MLV siitä eristekerroksen päältä. Kesällä tosin tehdään kattoon jäykistystä, eli lähinnä ajatuksena olisi liimata alumiinisoiroa sinne. Ensin varmaan kokeilen niin, että yritän vain poistaa CLD:t ja CCF:t vain niiltä kohti, mihin alusoiroa laitan.
tuomas rautio
 
Viestit: 1565
Liittynyt: 19.02.2011 13:06

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja jarze43 » 04.02.2014 08:17

Olet kyllä Rautio ihan oikeessa ton hajun ja käryn suhteen tekovaiheessa. Mutta olen jo saanut siis ihan naamatusten eriäviä mielipiteitä siitä että lasikoitu ei ole yhtä jäykistävää ja tiivistä kun alumiini. No enpä kyllä ole vielä koskaan nähnyt että joku olis tehnyt subbarilaatikkoa alumiinista vararengas koteloihin kyllä tehdään lasikuidusta. Ja sitten kommentteihin mitä saanut siis en täältä sivustoilta vaan naamakkain ettei se tartu peltiin kunnolla. No jaa. Kunnolla putsattu pelti ja kun olen ammatiltani muurari/laatoittaja niin vedin puhtaan pellin päälle primeria eli betonin ja laastintartunta ainetta ja sitten lasikuidun niin ei todella irtoa kun rälläkällä. Eli pidän itse henk.koht parempana kiinnityksenä kun liimattu alumiini vaikka nykyään onkin kovia liimoja. Ja toi jäykkyys. Molemmissa ovissa 2x7.1" hybridit ja saa rokkari tehoo 15400 vahvarilta 4 ohmiin sen noin 240w per elementti eikä kyllä notku eikä pullistu ei ulkopelti eikä sisä pelti. No jokainen tyylillään ja jokainen jostain tykkää. Toinen äidistä toinen tyttärestä kolmas ottais molemmat ja mieluiten viä yhtä aikaa. En siis todella hauku alumiini ratkaisua mutta itse kokeilin muuta ja tyytyväinen olen.
jarze43
 
Viestit: 73
Liittynyt: 24.11.2012 10:31

Re: Vielä kerran auton vaimentamisesta

ViestiKirjoittaja tuomas rautio » 04.02.2014 17:18

En muista kyllä koskaan väittäneeni kelleen naamatusten, että lasikuitua ei saisi peltiin tarttumaan. Oletkohan nyt sotkenu minut johonkin toiseen henkilöön? En ole suomen ainoa Tuomas Rautio, enkä edes tämän paikkakunnan ainoa. Juu, on sotkettu kyllä aiemminkin... ;) Vai meinasitko, että joku muu on väittänyt sellaista?

Alumiinistä pystyy kyllä tekeen varapyöräkoteloon sen boxin. Pitää toki osata hitsata alumiiniä ja tietenki tarvii hitsauslaitteet, sekä alumiini-hitsaukseen tarkoitettua lisäainetta ja sopivaa suojakaasua.
tuomas rautio
 
Viestit: 1565
Liittynyt: 19.02.2011 13:06

Seuraava

Paluu Autohifi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron