Taas on tullu väsäiltyä kaikenlaasta....
Lisäakulle tein kotelon mdf-levystä. Pohja sekä kansi on irrotettavissa erikseen, ihan asennus teknillisten seikkojen vuoksi. Reunat on kiinnitetty toisiinsa. Kaikki palat kiinnittyy räkkiin pulteilla.
Kannesta jyrsin ylimääräiset pois, sekä liimailin soirot korokepaloiksi.
Kojiksen muokkaaminenkin on aloitettu. Ensimmäisenä rälläkkä lipsahti niinkin pahasti että mittariston paikka lähti irti
Mittaristo tulee keskelle kojista ja soitin todennäköisesti sen alapuolelle. Kuvassa pientä hahmottelua, sekä suurinpiirtein piirrettynä keskarin paikka.
Sekä laipat asennettuna. Suuntasin keskarit näin aluksi niskatukien väliin, saas nähä kuinka moneen otteeseen ne joutuu vielä suuntailemaan. Laipat kiinnittyy koriinasti harjateräksillä, kiinnityspiste löytyi kivasti 20 cm laippojen alta, johon myös kojis kiinnittyy. Kuvasta päätellen näyttäisi olevan laipat eri korkeudella, ne kyllä tuli asennettua samalle korkeudelle. Joko kuva vääristää tai sitten kuva on otettu kesken kiivaimpien asennusten, milloin ei ollut aivan valmista.
Myös jollain näistä kohtia, siinä kun istuin autossa suunnittelemassa oluen kanssa hiipi mieleen, että tuleekohan tästä vielä ehjää kojista
BMW E36 325i individual
Re: BMW E36 325i individual
SQ Exp Unl SM2 2011
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
- THakola
- Viestit: 77
- Liittynyt: 15.01.2012 00:05

Noniin, taas on projekti edistynyt...
Diskanttipaikat valmistuivat. Pilariin poralla 9mm reikä ja m6 niittimutteri perään. Laippaan pieni pätkä taivuteltavissa olevaa puikkorautaa ja siihen vielä kiinni lattaraudan pala.
Suuntaus meni samoille seuduille kuin keskaritkin
Midibasso paikkojakin tuli aloiteltua... Ensin tilaa vakiopaikoille lisää kickpaneelissa...
Sen jälkeen asennuslaippa 5mm alumiinista. Ensin kuviosahalla sinnepäin ja jyrsimellä reunat siistiksi. Sitten kopioterällä toinen samanlainen.

Viimeksi muokannut THakola päivämäärä 17.12.2014 18:08, muokattu yhteensä 1 kerran
SQ Exp Unl SM2 2011
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
- THakola
- Viestit: 77
- Liittynyt: 15.01.2012 00:05
Re: BMW E36 325i individual
Korotus kaulusta/peite levyä 21mm mdf levystä johon upotin laipat.
Mittariston johtoja piti jatkaa, koska jostakin kumman syystä Bmw:n tehtaalla ei oltu osattu ottaa huomioon tarpeitani saada mittaristo keskelle Samasta autosta josta hain toisen kojelaudan otin samalla mittariston johtosarjan mukaan. Joten ei tarvinnut kuin kolvailla "väri väriin ja loput maihin" periaatteella.
Eilisen illan sain mukavasti kuluman. Työstökohteena oli vanha ylimääräiseksi jäänyt alpinen soitin sekä kolme metriä 20 pinnistä nauhakaapelia.

Viimeksi muokannut THakola päivämäärä 17.12.2014 18:09, muokattu yhteensä 1 kerran
SQ Exp Unl SM2 2011
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
- THakola
- Viestit: 77
- Liittynyt: 15.01.2012 00:05
Re: BMW E36 325i individual
Tässä on selkeästi jo suunnitelma
Itsellä samanlainen ajatus kaiutin paikkojen suhteen. En ole vaan vielä kerenny aloittaa...
Itsellä samanlainen ajatus kaiutin paikkojen suhteen. En ole vaan vielä kerenny aloittaa...
Gladen Mosconi.
E-Cat 3000 SM1 -16
S-Cat 4000€ SM1 -17
Dillmann Mikko.
E-Cat 3000 SM1 -16
S-Cat 4000€ SM1 -17
Dillmann Mikko.
- d-spec
- Viestit: 356
- Liittynyt: 01.01.2012 18:45
Re: BMW E36 325i individual
F#1 näytön siirto ei onnistu 3 metrin päähän. Maksimi on metrin luokkaa, team revolution on testannut tuon jo kalliimman kautta. Mulla on sopiva jatkojohto ja vara etulevy hyllyssä...
Työpaikka: Uudenmaan Autovarustelu
EMMAn päätuomari 2003-2013
ASTM avustaja
EMMAn päätuomari 2003-2013
ASTM avustaja
- Mika Koponen
- Vakituinen avustaja
- Viestit: 653
- Liittynyt: 08.01.2011 08:30
Re: BMW E36 325i individual
Mika Koponen kirjoitti:F#1 näytön siirto ei onnistu 3 metrin päähän. Maksimi on metrin luokkaa, team revolution on testannut tuon jo kalliimman kautta. Mulla on sopiva jatkojohto ja vara etulevy hyllyssä...
Vaikka tossa onkin kaapelia kolme metriä niin ei sitä ole pakko kaikkia käyttää. Kolme metriä riittäisi mun tapauksessa takakonttiin asti.
SQ Exp Unl SM2 2011
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
- THakola
- Viestit: 77
- Liittynyt: 15.01.2012 00:05
Re: BMW E36 325i individual
d-spec kirjoitti:Tässä on selkeästi jo suunnitelma
Itsellä samanlainen ajatus kaiutin paikkojen suhteen. En ole vaan vielä kerenny aloittaa...
Onhan tätä tullut suunniteltua. Piti jo vuosi sitten aloittaa, mutta sitten tuli suunnitelmiin muutosta. Niin tässä on ollut aikaa suunnitteluun.
SQ Exp Unl SM2 2011
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
SQ Adv 4000€ SM5 2012
SQ Adv Unl SM1 2013
SQ Master Unl SM3 2014
SQ Expert Unl SM2, Racing Adv SM1, MM Master SM1 2015
- THakola
- Viestit: 77
- Liittynyt: 15.01.2012 00:05
Re: BMW E36 325i individual
Tuleeko mideille kotelot vai hengittääkö auton ulkopuolelle?
Itse just testaan erillaisia kotelovaihtoehtoja koti oloissa.
Tosin itse vaihdoin Yarikseen, niin tuon kojiksen modailu
Helpompaa
Itse just testaan erillaisia kotelovaihtoehtoja koti oloissa.
Tosin itse vaihdoin Yarikseen, niin tuon kojiksen modailu
Helpompaa
Gladen Mosconi.
E-Cat 3000 SM1 -16
S-Cat 4000€ SM1 -17
Dillmann Mikko.
E-Cat 3000 SM1 -16
S-Cat 4000€ SM1 -17
Dillmann Mikko.
- d-spec
- Viestit: 356
- Liittynyt: 01.01.2012 18:45
Re: BMW E36 325i individual
Jostain syystä tulee itel kauhee himo räjäyttää auto atomeiks ja tehä uusiks jotai, ku tätä lukee Kontti varmaa meneeki kyl omast uusiks ku vaatii pienii parannuksii maadotuksii ja jos sais viä väännettyy pohjaa alemmaks... Lisäks helpommi avattavat pohjapaneelit.
2016 EMMA SM3 SQ Master Unlimited
2016 EMMA SM1 / EM2 SQ Skilled Unlimited
2015 EMMA SM2 SQ Advanced Unlimited
2014 EMMA SM5 SQ Master Unlimited
2016 EMMA SM1 / EM2 SQ Skilled Unlimited
2015 EMMA SM2 SQ Advanced Unlimited
2014 EMMA SM5 SQ Master Unlimited
- Mikko Laine
- Viestit: 278
- Liittynyt: 02.02.2011 03:43
- Paikkakunta: Pori
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa